Syökää kanaa! ...paitsi näihin ette kyllä koske!

Urmas on ehkä maailman ensteks viisain ragdoll! Tai sitten vain perso keitetylle kanalle.. Opetin sitä nimittäin aikani kuluksi ja iltani iloksi istumaan, ja sehän äkkäsi jutun juonen varsin nopeasti! Jo parin kerran jälkeen iskeytyi ahteri maahan kuin magneetin vetämänä kun se kuuli sanan "istu". On se etevä poika!

Tänään punnitsinkin tuon jötikän. Se kasvaa ihan silmissä, eikä mikään ihme kun painoa tuolla 14-viikkoisella koltiaisella on jo 2,2 kiloa. Siitäkin huolimatta, että pojat ovat olleet vatsataudissa muutaman päivän. Episodi alkoi viime viikon lauantaina, kun Urmas oksensi ja ripuloi, ja jo kohta oli Wagnerilla sama vaiva. Kummatkin näyttivät parin päivän päästä paremmilta, mutta sitten Urmas alkoi jälleen oksentaa, eikä Wagnerkaan parantunut vaivastaan. Lääkkeitä, litkuja, kynsiä, hampaita, verta, hikeä ja kyyneleitä myöhemmin alkoivat pojat toeta taudistaan, ja nyt ollaan jo selvästi voiton puolella!

Urmaksesta on tullut Iso Poika jo muutenkin kuin pelkästään massaltaan: Se uskaltaa jo vaeltaa ympäri taloa kolmen hurjan hurtan joukossa! Paitsi sitten jos ne alkavat haukkua, silloin tulee mammaa ikävä ja alkaa hiukan pelottaa. Mutta onneksi Wagner seuraa yleensä mukana, rohkaisee pientä nöyhtäpalleroa ja palauttaa koirat tarvittaessa paikoilleen. Vaikka kyllä Urmas osaa itsekin sen tehdä, se vain vaatii äärimmäisen tilanteen: Jos hänen kanansa on vaarassa kadota koirien kuolaisiin kitoihin, lätsähtää kirsuun pehmoinen nukkatassu!

Sensei Don ja Urmas-san

Tällä viikolla olen saanut huomata, että meillä on paha tuholaisongelma: Koko talo on näkymättömien ninja-alieneiden valtaama! En tiedä mistä niitä tulee, mutta runsain mitoin niitä on löytynyt. Eritoten öisin ne iskevät. Ja jostain syystä niitä ei näe kukaan muu kuin Urmas..

Olen saanut myös huomata, että Don ei olekaan niin puhelias kuin kuvittelin. Olen aina pitänyt sitä kovana kälättäjänä, mutta ei se puhu oikeastaan kuin minulle. Urmaskin kyllä juttelee minulle, mutta sen lisäksi se ajattelee ääneen. Ja märisee. Se ei ole mau'untaa tai kehräävää kurnutusta, vaan jotain aivan muuta. Olen kyllä kuullut puhuttavan ragdollien erilaisista äänistä, mutta siltikin se huvittaa joka kerta.

Kaikista mukavinta on silti ollut huomata kuinka hyvät ystävät Donista ja Urmaksesta on tullut. Ne leikkivät ja nukkuvat yhdessä, ja Don opettaa juniorille kaikki niksit ja kikat huiskanmetsästyksestä. Urmas kipittää vain hiukan suuremman Wagnerin vierellä siniset silmät loistaen, kuin se katsoisi maailman rohkeinta, taitavinta ja cooleinta kissaa, jota maa päällään kantaa!

Tietä Nöyhtäpallerolle

Urmas on täällä! Ja sen kyllä huomaa... Ensimmäinen ilta meni nukkuessa ja ihmetellessä yhtäkkistä kodinvaihdosta, mutta seuraavana aamuna alkoi jo löytyä virtaa. Eikä se virrantulo näytä loppuvan lainkaan! Hain kotiin rauhallisen pennun, ja nyt minulla on täällä pieni nöyhtäpallero, joka poukkoilee sinne tänne..

Muuhun laumaan ollaan tutustuttu pikku hiljaa. Koiria voi tarkkailla kiipelilypuun turvallisista korkeuksista, mutta liki jos tulevat niin niille täytyy sähistä. Wagner-kissa on hurjan pelottava, tai niin ainakin yritetään kovasti vakuutella, mutta kyllä sen häntää voi lätkiä kun silmä välttää.

Wagner on kyllä hirveän kivasti suhtautunut tulokkaaseen: Se yrittää kaikin mahdollisin äänin ja elein viestittää Urmakselle, että se on liikkellä rauhan merkeissä ja tahtoisi leikkiseuraa. Urmas sen sijaan ei arvosta tätä tarjousta, vaan haistattelee päin naamaa. Nuoret...

Tässä Urmaksen mielipide kaikesta:
ccccccccccccccccdb c0 rrrrroooxxxx

Piinaviikko

Ruokaa, on. Leluja, on. Harja, on. Vessat, on. Urmas, viikon päästä on..

Yritän olla ajattelematta pientä pörröistä kissanpentua, mutta jotenkin se hiipii hiljaa jostain piilostaan ja aloittaa alitajunnassani kauhean mellakan laittaen kaiken sekaisin. Välillä hihkun ja nauran, välillä tuijotan tyhjyyteen ja silmissäni kimmeltää kyyneleet. Tiedän jo nyt, että ensimmäisenä yönä en nuku varmaan silmällistäkään, vaan tuijotan kissiä hölmö hymy naamallani. Katti käyttää pohkeitani raapimispuuna, ja minä virnistän onnellisena ja mietin kuinka ihana se onkaan. Verhoista tehdään matonkuteita, ja minä ihastelen pikkukisun ketteryyttä. Tyynystäni tehdään uusi vessa, ja minä rakastuneena huokaisen, kun mamman muru on niin suloinen.... 

Olen kajahtanut, tiedän sen, mutta koko ajan lähempänä tavoitettani: Isona minusta tulee crazy cat lady!